Metodismi Suomessa
Suomessa metodistikirkko on melko tuntematon, pieni kirkkokunta. Maailmanlaajuisesti se on kuitenkin tunnettu ja suuri kirkkoperhe, johon kuuluu useita kirkkokuntia ja noin 80 miljoonaa jäsentä. Suomessa metodistikirkko on toiminut kohta 140 vuotta.
Metodismin alku herätyksestä kirkoksi 1700-luvulla
Metodismin historia alkaa 1720-luvun Englannissa, Oxfordissa, jossa innokas teologian opiskelija, John Wesley (1703–1791), yhdessä muutaman kaverinsa kanssa perusti Pyhän Klubin. Wesley oli anglikaani ja hänestä tuli anglikaanikirkon pappi vuonna 1728. Pyhän Klubin toiminta herätti muiden huomion ja sen jäseniä alettiin kutsua metodisteiksi klubin tiukkojen sääntöjen vuoksi.
Wesleyn kasvatus oli ollut todella ankara ja järjestelmällinen ja tätä kotoa opittua mallia hän myös sovelsi niin Pyhään Klubiin, joka oli metodististen luokkien esiaste, kuin toimintaansa pappina. Pyhyyden ja täydellisyyden tavoittelu leimasivat koko hänen elämäänsä, vaikka Aldersgate-kadun tapahtuman jälkeen armo saikin suuremman osan hänen julistuksessaan.
1735 John lähti yhdessä veljensä Charlesin kanssa lähetystyöhön Amerikkaan. Matka oli Johnin mielestä valtava pettymys ja epäonnistuminen1 ja hän palasi Amerikasta masentuneena 1738. Matkalla John kuitenkin tutustui herrnhutilaisiin, joiden uskoa hän ihaili. Muutama kuukausi Amerikasta paluunsa jälkeen Wesley menikin herrnhutilaisten tilaisuuteen Aldersgate-kadulla, jossa luettiin Lutherin Roomalaiskirjeen esipuhetta.
Niinpä tuona päivänä 24.5.1738 noin kello 20.45 Wesley tunsi sydämensä lämpenevän ja hän koki luottavansa pelastuksekseen Kristukseen ja hän sai myös varmuuden, että Kristus on ottanut hänen syntinsä pois. Tämä kokemus muutti John Wesleyn elämän ja siitä voi katsoa myös varsinaisen metodistisen herätyksen alkaneen.
Pyhä Klubi alkoi kasvaa, liikkeeseen tuli mukaan maallikkosaarnaajia ja Wesley järjesti 1741 metodistiset luokat, joita johtivat luokan johtajat. Herätys levisi hyvin nopeasti lähes koko Englantiin ja kaiken aikaa se toimi anglikaanikirkon sisällä. Vuodesta 1744 lähtien Wesley piti vuosittaisia konferensseja, joissa päätettiin tärkeistä asioista ja nimitettiin työntekijät eri alueille.
Vuoden 1755 konferenssissa tuli ensimmäistä kertaa esille kysymys anglikaanikirkosta eroamisesta. John vastusti ajatusta tiukasti. 1760-luvulla metodistinen herätys alkoi levitä Amerikkaan, joka lisäsi paineita erota omaksi kirkkokunnakseen, mutta Wesley piti päänsä. Yhdysvaltojen itsenäistyminen 1776 teki kysymyksestä todellisen ongelman, koska Englannin kirkko ei enää voinut toimia Amerikassa ja alati kasvava metodistinen liike tarvitsi kuitenkin tuekseen uusia työntekijöitä. Niinpä lopulta vuonna 1784 Wesley antoi periksi ja laati ohjeet Piispallisen Metodistikirkon perustamiseksi Yhdysvalloissa ja perustamistilaisuus oli saman vuoden jouluna. Vasta Wesleyn kuoleman jälkeen 1795 Englannin metodistit erosivat anglikaanikirkosta omaksi kirkkokunnakseen.
Metodismin alku Suomessa 1800-luvulla
Suomeen metodismi rantautui kunnolla vasta 1800-luvun loppupuoliskolla. Tätä ennen on kuitenkin tiedossa muutamia suomalaisten ja metodismin kohtaamisia. Ensimmäinen tunnettu suomalainen metodisti oli opettaja Maria Charlotta Hydén, joka tuli uskoon Tukholmassa vuonna 1839 kuunnellessaan George Scott -nimistä metodistipappia. Sittemmin Hydén toimi Tampereella Finlaysonin tehtaan työntekijöiden lasten opettajana.
Seuraavaksi metodisteista kuultiin Suomessa 1850- ja 60 -luvuilla, kun New Yorkista palaavat merimiehet olivat tulleet uskoon lähetyslaiva Bethel-laiva John Wesleyllä. Tämän johdosta syntyi pientä metodistista toimintaa Vaasaan ja Kristiinankaupunkiin. Toimintaa helpotti se, että konventikkeliplakaatti kumottiin vuonna 1869 ja kristityt saivat kokoontua muuallakin kuin luterilaisissa kirkoissa.
Lopullinen läpimurto tapahtui 1880-luvulla. 1880 ruotsalainen leipurinkisälli K.J. Lindborg sai sydämelleen suomalaiset. Hän oli Ruotsin metodistikirkon paikallissaarnaaja ja haki lupaa lähteä Suomeen julistamaan evankeliumia. Lupaa ei tullut, mutta hän lähti silti. Hän saapui vielä samana vuonna Vaasaan ja erinäisten vastoinkäymisten kautta syntyi pientä herätystä. Seuraavana vuonna Ruotsin Metodistikirkon piirikunnanjohtaja kävi perustamassa Vaasaan ensimmäisen metodistiseurakunnan ja samalla Suomi liitettiin Ruotsin Metodistikirkon vuosikonferenssiin.
Lindborgin työ jatkui Vaasassa useita vuosia ja samaan aikaan hän kiersi muuallakin Pohjanmaalla. Vaikka Ruotsista ei Lindborg saanutkaan virallista apua kovinkaan paljoa, koska Ruotsin Metodistikirkon resurssit olivat vähäiset, sai hän Suomesta työtovereita. Niinpä vuosina 1882–1886 perustettiin seurakuntia muun muassa Helsinkiin, Kristiinankaupunkiin, Hankoon, Tammisaareen ja Kokkolaan.
Vuonna 1885 Suomesta tuli oma piirikuntansa ja piirikunnanjohtajaksi nimitettiin helsinkiläinen Bengt August Carlson. Lindborg jatkoi julistustyötään, niin että hän yhdessä apteekkioppilas Jonas Wilhelm Häggmanin kanssa aloitti toimintaa myös Porissa. Sinne perustettiinkin ensimmäinen suomenkielinen metodistiseurakunta vuonna 1887.
Viimein vuonna 1892 otettiin lopullinen askel kohti itsenäisyyttä, kun vuoden 1889 eriuskoislain perusteella perustettiin Suomen Metodistikirkko. Metodistikirkon oman järjestyksen mukaan se oli ”Suomen ja Pietarin lähetys”, joka mahdollisti omien vuosikokousten pitämisen, mutta päätökset piti edelleen hyväksyttää Ruostin vuosikonferenssissa.
Metodistikirkko Suomessa 1892 ja kohti ääretöntä
Suomen ja Pietarin lähetyksenä Suomen Metodistikirkko jatkoi kasvuaan. Osittain Suomi osana Venäjää oli tie metodismin leviämiseen itään päin. Ensimmäisinä vuosikymmeninä Karjalassa tehtävä työ saikin suuren merkityksen ja tästä syystä Karjalan menetys Neuvostoliitolle oli myöhemmin kova isku Suomen Metodistikirkolle.
Kielikysymys nousi kaiken aikaa merkittävämmäksi, kun suomalaisten seurakuntien osuus kasvoi metodismin levitessä. Ratkaisuksi tähän Suomen vuosikonferenssi jaettiin vuonna 1898 kahteen piirikuntaan, suomalaiseen ja ruotsalaiseen. Maantieteellisesti piirikunnat olivat osin päällekkäisiä, mutta näin haluttiin varmistaa molempikielisten seurakuntien toiminta.
Aikaa vuodesta 1898 lähtien voi kutsua suomalaistumisen ajaksi. Suomenkielisten seurakuntien osuus kasvoi kaiken aikaa ja painopiste alkoi siirtyä rannikon ruotsinkielisiltä alueilta sisämaahan. Jo vuonna 1892 oli perustettu seurakunta Viipurin esikaupunkialueelle. 1897 aloitettiin Tampereella Metodistikirkon teologinen seminaari, jonka johtajana 37 vuoden ajan toimi J.W. Häggman. Teologinen seminaari toimi Suomen Metodistikirkon pääasiallisena työntekijöiden koulutuspaikkana aina 1960-luvulle saakka, jolloin Pohjoismaiden yhteisestä Överåsin seminaarista Göteborgissa pyrittiin tekemään Pohjoismaiden metodistikirkkojen työntekijöiden oma koulutuskeskus. 1960-luvun jälkeen Teologinen seminaari toimi lähinnä valmistavana kouluna Överåsin seminaariin sekä paikallispastorien koulutuspaikkana.
Ruotsinkieliset metodistit olivat saaneet oman lehden, Nya Budbäraren, jo 1886. Suomenkielisellä puolella oman lehden perustamisesta päätettiin 1893, jolloin ilmestyi näytenumero Rauhan Sanomia ja seuraavana vuonna lehti aloitti vakituisen ilmestymisensä. Lehden ensimmäisenä päätoimittajana oli ruotsalainen Gustav A. Hidén, joka oli toiminut Suomessa jo vuodesta 1887. Alkuun hän ei osannut suomea, mutta opetteli sitä ja myöhemmin toimi suomenkielisen työn varsinaisena johtajana.
Lehden julkaisemispäätös oli lähtölaukaus myös muulle kustannustoiminnalle. Tulevina vuosina Rauhan Sanomien ympärille muodostui Metodistikirkon Kirja- ja lehtitoimi, jonka kautta julkaistiin Lasten Ystävä -lehteä, Rauhan Säveliä -laulukirja, Kirkkojärjestys sekä useita muita kirjoja.
Hidénin jälkeen lehden päätoimittajaksi tuli suomalainen J.W. Häggman, joka oli Suomalaisen metodismin alkuajan merkittävimpiä johtajia. Hän johti ja kehitti Teologista seminaaria ja toimi myös useissa kirkon tehtävissä kuten piirikunnanjohtajana ja kirkkohallituksen puheenjohtajana ja tietenkin pastorina.
Suomen ja Pietarin lähetyksestä Suomen Metodistikirkko muuttui vuonna 1903 Suomen lähetyskonferenssiksi ja lopulta vuonna 1911 se sai Metodistikirkon järjestyksen kannalta täysvaltaisen aseman vuosikonferenssina eli itsenäisenä kirkkona. Viimein vuonna 1925 uuden uskonnonvapauslain nojalla perustettiin Suomen Piispallinen Metodistikirkko. Tämä järjestäytyminen teki myös lopullisen eron suomen- ja ruotsinkielisten metodistien kirkkojen välille, kun ruotsinkieliset perustivat oman Metodistkyrkan i Finlands Svenska avdelningen -kirkon vuonna 1926. Molemmat kirkkokunnat ovat osa Yhtynyttä Metodistikirkkoa ja yhteistyötä näiden kahden suomalaisen metodistikirkon välillä on ollut kaiken aikaa. Ero tapahtui myös kaikessa yhteisymmärryksessä ja yhteisestä päätöksenä, ja sen motiivina olivat puhtaasti kielelliset ja hallinnolliset kysymykset.
1900-luvun alku aina toisen maailmansodan alkuun saakka oli kasvun aikaa. Seurakunnissa tehtiin paljon lapsityötä, nuorisotyötä ja evankeliointityötä. Uusia jäseniä tuli vuosittain pari sataa. Tänä aikana perustettiin paljon uusia seurakuntia ja rakennettiin myös kirkkorakennuksia. Esimerkiksi Helsingin Lähetystalo Punavuoressa valmistui vuonna 1929. Helsingin lähetystalossa on toiminut kirkon lisäksi muun muassa Teologinen seminaari ja vanhusten asuntola.
1920- ja 1930-lukujen taitteessa kirkko koki myös ensimmäisen merkittävän opillisen vastoinkäymisen. Vuoden 1931 vuosikonferenssissa kolme metodistipastoria erosi, koska he eivät voineet enää hyväksyä lapsikastetta.
Toinen maailmansota sekoitti kirkon toiminnan. Karjalan menettäminen Neuvostoliitolle johti alueen metodistiseurakuntien evakkoon. Jäsenet hajosivat ympäri maata. Vuonna 1921 oli Vuoksenlaaksoon perustettu metodistiseurakunta. Siellä ei ollut luterilaisen kirkon toimintaa ja paikalliset asukkaat halusivat kyläänsä kirkon. Niinpä sinne kutsuttiin metodistipappi, jonka avustuksella metodistiseurakunta perustettiin.
Kun seurakuntalaiset muuttivat evakkoon, siirrettiin Vuoksenlaakson seurakunta Vesivehmaalle. Tuolloin seurakuntaan kuului 500 jäsentä ja se oli suurin metodistiseurakunta.
Vuonna 1956 Piispallinen Metodistikirkko salli naisten vihkimisen papiksi. Suomessa ei ihan heti ehditty mukaan, mutta ensimmäinen naispastori, Eila Pimiä, vihittiin virkaansa Suomessa vuonna 1958. S euraava merkittävä tapahtuma oli 1968, kun Piispallinen Metodistikirkko ja Evankeelinen Yhtynyt Veljeskirkko yhdistyivät Yhdistyneeksi Metodistikirkoksi. Yhdistyminen teki Metodistikirkosta yhden suurimmista protestanttisista kirkoista maailmassa.
Lähteet
Northern Europe Book of Discipline of the United Methodist Church. 2005, Oslo: United Methodist Church of Northern Europe.
Saarnivaara, Uuras. 1976, He elivät Jumalan voimassa, I ja II osa. Suolahti: Ev.lut. herätysseura r.y.
Sinisalo, Sulo. 1950, Uranuurtaja – Piirteitä pastori K.J. Lindborgin elämästä. Kuopio: Suomen metodistikirkko.
Rajamaa, Tapani
Rauhan Sanomien artikkeli Metodistikirkko 200-vuotias, II osa. Numero ei tiedossa. Moniste.
Luentomuistiinpanot paikallissaarnaajakurssin suomenkielisen metodismin historiasta.
Rauhan Sanomia -lehden artikkelit numeroissa 10/1993, 11/1997, 12/1999 Suomen Metodistikirkko.
1923, Vuosikirja. Mikkeli: Suomen Piispallinen Metodistikirkko.
1931, Vuosikirja. Tampere; Suomen Piispallinen Metodistikirkko.