Miten metodistit suhtautuvat luonnonmullistusten aiheuttamaan ihmisten kärsimyksiin?
Toisinaan tuho on käsittämätöntä. Vedet nousevat eikä sade lopu. Maa järisee jalkojemme alla, tuuli puhaltaa talojemme katot. Joskus jopa kivet vuorilta jyräävät kylämme. Ongelmat vaikuttavat ylitsepääsemättömiltä, tuho käy yli käsityskykymme.
Kun murhenäytelmä iskee, on normaalia kysyä ”miksi”. Käännymme uskomme puoleen saadaksemme vastauksia, mutta niitä ei saa helposti. Painimme ymmärtääksemme kokemaamme kärsimystä kristillisen uskomme näkökulmasta. Kysymykset jäävät vaille vastausta. Murhenäytelmää ei selitetä.
Saarnassaan ”Lupaus ymmärryksestä” metodistisen liikkeen perustaja, John Wesley, sanoo, että emme voi koskaan tietää. Hän kirjoittaa:
Emme voi vastata, miksi Jumala sallii pahan saada tilaa luomistyössään. Miksi hän, joka on niin äärettömän hyvä – joka on tehnyt kaiken ”sangen hyväksi” ja joka iloitsee hyvyydestä, joka on kaikissa hänen luomissaan olennoissa – sallii jotakin, joka on niin täydellisen vastakkaista hänen omalle luonnolleen, jotakin, joka on niin vahingollista hänen jaloimmille teoilleen. ”Miksi synti ja sitä seuraava kipu on maailmassa?” on kysymys, jota on esitetty maailman luomisesta saakka. Ja maailma todennäköisesti päättyy ennenn kuin ihmisymmärrys pystyy löytämään vastauksen. (osa 2.1)
Lyhyt vastaus on: Emme tiedä, miksi luonnonmullistukset ja muu kärsimys on osa maailmaamme.
Tekikö Jumala tämän?
Vaikka Wesley myöntää, että emme tiedä koko vastausta, hän toteaa selvästi, että kärsimys ei tule Jumalalta. Jumala on ”äärimmäisen hyvä”, Wesley kirjoittaa, ”hän on tehnyt kaiken hyvän” ja ”iloitsee hyvyydestä, joka on kaikissa hänen luomissaan olennoissa.”
Meidän Jumalamme ei lähetä kärsimystä. Wesleyn mukaan on se olisi ”vastakkaista hänen omalle luonnolleen ja vahingollista hänen jaloimmille teoilleen”. Kärsimys ei ole rangaistus synnistä eikä Jumalan lähettämä tuomio. Me kärsimme ja maailma kärsii, koska olemme ihmisiä ja osa järjestelmää ja fyysistä luontoa, jossa asiat menevät pieleen.
Jumala on kanssamme
Toisessa saarnassaan, ”Jumalallisesta huolenpidosta”, Wesley jälleen kirjoittaa Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan ja hänen hyvästä tahdostaan meitä kohtaan. Hän lisää, että Jumala on aina kanssamme, jopa murhenäytelmän keskellä.
Wesley kertoo
Jumala on nimenomaan julistanut, että hänen ”silmänsä tarkkaavat kaikkea maata” (katso Psalmit 34:15; 83:18), jotta hän voisi olla ”hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan” (Psalmi 145:9). Hän on siis kiinnostunut kaikesta, mikä koskettaa jokaista maan olentoa. Vielä enemmän hän on kiinnostunut kaikesta, mikä koskee ihmislapsia. Tätä on tosiaan vaikea käsittää. Sitä on vaikea uskoa, kun ottaa huomioon pahuuden monimuotoisuuden ja moninaisen kärsimyksen, mitä näemmä kaikkialla. Mutta uskoa meidän täytyy. (Kappale 13)
Tämä on hyvä uutinen. Vaikka emme voi täysin ymmärtää, miksi, me voimme tietää, että Jumala on niiden kanssa, jotka kärsivät. Huomaa, että Wesley sanoo Jumalan välittävän ”kaikista olennoista”. Emme koskaan ole yksin kärsimyksessämme.
Kokemuksemme mukaan murhenäytelmät kohtaavat sekä kristittyjä että ei-kristittyjä. Jeesuskin sanoi, että Jumala ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille” (Matt. 5:45). Hyvä uutinen, jota julistamme on, että Jumala on kanssamme kaikessa.
Toisenlainen kysymys
Kun Jeesus ja hänen opetuslapsensa kohtasivat miehen, joka oli syntynyt sokeana, opetuslapset esittivät kysymyksen. ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” (Joh. 9:2). Jeesus, mistä tämä mielivaltaiselta näyttävä kärsimys johtuu?
Jeesuksen vastaus, ”ei hän eivätkä hänen vanhempansa”, kertoo meille, että opetuslapset kysyivät väärän kysymyksen. ”Niin on tapahtunut” Jeesus jatkoi ”jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki” (Joh. 9:3). Jeesus väittää, että vastauksemme kärsimykseen on, että Jumala on löydettävissä sekä jokapäiväisessä armossa että suurissa ja laaja-alaisissa huolenpidon ja empatian eleissä kärsiviä kohtaan. Jumalan suuret työt on löydettävissä sairaaloissa, hoitokodeissa ja hätämajoituksissa.
Jeesus kutsuu opetuslapsiaan ja meitä palvelemaan. Meitä kutsutaan yhdessä Jeesuksen kanssa tuomaan esille Jumalan suuria tekoja. Me olemme Jumalan läsnäolon jatke murhenäytelmän keskellä, kun olemme niiden rinnalla, jotka kärsivät tavoin, joita emme voi käsittää. Me olemme parantamisen välineitä ja työskentelemmä palauttaaksemme Jumalan tarkoittamaa järjestystä ihmisten elämiin ja yhteisöihin. Me olemme tulevan ylösnousemuksen päivän edustajia, kun pyrimme rakentamaan ja uudistamaan.
Metodistiseurakunnissamme me osallistumme yhdessä näihin palvelutöihin. Me jaamme tulvaämpäreitä ja työskentelemme niiden kanssa, jotka lapioivat tulvien tuomaa mutaa kotiensa lattioilta. Me rakennamme koteja uudelleen. Me seisomme muurinaukossa kärsivien kanssa. Me tuemme paikallisia ruuanjakojärjestöjä, autamme rakentamaan koteja, pidämme huolta toistemme autoista ja vieraillemme niiden luona, jotka ovat sairaana ja vankiloissa. Ja paljon muutakin. Toimimme myös aktiivisesti omissa yhteisöissämme, kun koitamme muuttaa järjestelmiä, jotka aiheuttavat ympäristössämme kärsimystä.
Murhenäytelmän jälkimainingeissa me todistamme Jumalan rakkaudesta. Tarjoamalla tukeamme me julistamme jokaisen ihmiselämän arvoa. Kun me itkemme surevien kanssa, me välitämme Jumalan rakkautta. Kun lähetämme avustustavaroita metodistikirkon tai jonkin muun hätäapujärjestön kautta, me todistamme Jumalan huolenpidosta. Kun terveydenhuollon ammattilaiset sitovat haavoja, Jeesus on se, joka parantaa. Kun taloja rakennetaan uudelleen, me julistamme ylösnousemusta.
Emme tiedä, miksi asioita tapahtuu, mutta me sitoudumme parantamisen, uudistamisen ja sovituksen palvelutyöhön, johon Jeesus kutsuu meitä. Ja kun teemme niin, Jumalan suuret työt tulevat näkyviin.
Kansainvälisen metodistikirkon tiedotuksen InfoServ-palvelun tuotantoa. Käännös Veli Loponen.