Johannes Kastaja
Kun pappi Sakariaan vuoro tuli mennä Jerusalemin temppeliin palvelemaan Herraa, hän tuskin kuvitteli, että tuo jumalanpalvelus jäisi ihmiskunnan historiaan.
Monet rukoilivat temppelissä ja pappi Sakarias suitsutti alttarin ääressä uskonnollisten ohjeiden mukaisesti. Yhtäkkiä hän näki jotakin, joka löi hänet ällikällä. Hänen edessään, alttarin oikealle puolelle ilmestyi odottamatta Herran enkeli. Vain pappi sai lähestyä alttaria, ja hänkin vain kerran vuodessa. Sakarias ei siis odottanut näkevänsä ketään. Eikä kyse ollut edes ihmisestä, vaan enkelistä. Enkeli puhutteli pappia nimeltä, ja sanoi: ”Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu…” (Luuk. 1:13)
Jumala vastasi rukouksiin ja toteutti pyhän suunnitelman. Lukuisia lapsettomia vuosia Sakarias ja hänen vaimonsa Elisabet rukoilivat lasta. Mutta he eivät saaneet lasta ja olivat jo tyytyneet kohtaloonsa.
Keitä olivat ”monet”, jotka enkeli Gabrielin mukaan myös iloitsisivat Johanneksen syntymästä? (Luuk. 1:14) Jumala ei vastannut vain Sakariaan ja Elisabetin rukouksiin. Johanneksesta tulisi edelläkävijä, jonkun suuremman tulosta ilmoittava airut. Jumala vastasi kansalleen antaen heidän pyytämänsä lunastajan, Jeesuksen Kristuksen.
Kuusi kuukautta myöhemmin sama Herran enkeli, Gabriel, vieraili neitsyt Marian luona. Mutta Johannes oli kutsuttu julistamaan Jumalan valtakuntaa, Kristuksen tuloa, maailmalle. Hänestä tulisi edelläjuoksija, kaikkien aikojen suurin profeetta, joka valmistaisi tietä Kristuksen evankeliumille.
Enkeli ilmoitti Sakariaalle myös, että Johannes tulee olemaan ”suuri Jumalan mies”. (Luuk. 1:15) Nämä sanat saivat suurimman vakuutuksen, kun kolme vuosikymmentä myöhemmin Kristus itse todisti: ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi.” (Matt. 11:11) Johanneksen suuruus ei ollut taloudellisessa rikkaudessa tai maallisessa suosiossa, vaan horjuttamattomassa ja kokonaisvaltaisessa uskossa Jumalan armoon.
Johannes Kastaja ei koskaan kirjoittanut kirjaa eikä hän ollut Kristuksen apostoli. Elinaikanaan hän ei ehtinyt nähdä pelastajan ylösnousemuksen ihmettä, josta hän väsymättä julisti. Johannes ei tehnyt yhtäkään ihmettä. Palvelutyönsä aikana hän keräsi vain pienen opetuslasten joukon, mutta he lähtivät myös seuraamaan Kristusta.
Jumala kutsui Johanneksen toisenlaiseen rooliin ja hän toteutti sen. Kun ihmiset yrittivät julistaa hänet messiaaksi, hän kieltäytyi. Hänen jälkeensä tulee oikea Messias, jonka kengännauhoja edes hurskas Johannes, Jumalan suuri profeetta ei olisi kelvollinen kumartaen solmimaan. Edes sellaisen palveluksen tekemisen Herralle Johannes kuvitteli olevan niin suuri kunnia, mihin hän ei ollut arvollinen.
Johannes oli nöyrä Jumalan edessä. Mutta hän ei pehmoillut synnin suhteen. Tämä näkyy hänen keskustelussaan uskonnollisten ryhmien edustajien ja Herodeksen kanssa. Siksi hänet teljettiin vankilaan ja lopulta mestattiin. Synnin vihaaminen yhdistyy Johanneksessa syntisen rakastamiseen. Siksi ihmiset hakeutuivat hänen seuraansa. Profeetta ei katsonut kasteelle tulevan ja vilpittömästi katuvan syntisen menneisyyteen, vaan hän eli toivossa tulevasta valtakunnasta. Johanneksen kutsu aitoon parannukseen ja Jumalaan luottamiseen osoitettiin poikkeuksetta kaikille.
Jumala itse valitsi Johanneksen tähän suureen tehtävään, valmistamaan tietä Herralle. Herran ilo ei milloinkaan jättänyt Johannesta. Jopa kuolemassaan Johannes oli Kristuksen edelläkävijä. Hänen kohtalonsa viitoitti Herran väistämättömään kuolemaan. Johannes ei voinut nähdä Kristuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta. Täysin luottaen Jumalan lupauksiin hän katsoi tulevaan ja näki uskon silmin Jumalan tuoman pelastuksen.
Kirjoitukset opettavat Kristus on sulhanen ja seurakunta on hänen morsmiamensa. Johannesta voisi verrata sulhasen ystävään, joka iloitsee kuullessaan hänen äänensä. Johanneksen hengellinen suuruus kalpenee Herran suuruuden rinnalla, mutta suuri profeetta ei voi olla kuin iloitsematta siitäkin, kun hän ilmoittaa: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” (Joh. 3:30)
Johannes oli kahden ihmiskunnan historian suuren kertomuksen välissä, Vanhan ja Uuden testamentin. Hän oli profeetta, kuten Elia muinoin. Hänen vaatteensa olivat karkeaa kamelinkarvaa ja Johanneksen ruokana olivat heinäsirkat ja hunaja. Nämä kaikki muistuttivat Vanhan testamentin profeetta Eliaa. Neljä ja puoli vuosisataa ennen Eliaa Jumala itse ilmoitti profeetta Malakian kautta: ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian.” (Mal. 4:5) Johannes todellakin tuli maailmaan ”Elian hengessä ja voimassa”. (Luuk. 1:17) Hänestä tuli luvattu sanansaattaja, joka väsymättä valmisti tietä Herralle.
Hänen julistuksensa ja suorittamansa kasteet ilmoittivat jostakin uudesta. Johanneksen kautta Herra Jumala pykri puhdistamaan kansansa parannuksessa ja vesikasteessa. Niinpä Johannes ei jäänyt kirkkohistoriaan vain kastajana, vaan Kastajana. Kutsumalla Israelia parannukseen, kasteelle ja uskoon Johannes valmisti Jumalana kansaa Herran kauan odotettua tulemista varten.
Johanneksen julistuksen ydin on: ”Tulkaa takaisin Jumalan luo, etsikää häntä kaikin voimin. Jättäkää synti ja etsikää Jumalan vanhurskautta! Siirtykää kuolemasta elämää, epäuskosta uskoon! Kääntykää armollisen Jumalan puoleen!”
Johanneksen ääni kuuluu edelleen. Hänen sanansa kaikuvat evankeliumin julistuksessa. Valmistautukaa Herran tuloa varten! Tehkää parannus! Kääntykää pois synneistänne ja löytäkää Jumalan ihmeellinen pelastus! Antakaa uskonne kasvaa hyvää hedelmää.
Herran toisen tulemisen odotuksessa seurakunta kutsuu ihmisiä parannukseen ja se julistaa Jumalan armon evankeliumia Kristuksessa. Seurakunta heijastaa Kristuksen säteilemää valoa, valaisten syntisen maailman pimeyden. Johanneksen esimerkki kutsuu meitä epäitsekkääseen Herran palvelukseen. Tällä hyvällä ajalla meidän tulee julistaa jokaiselle Kristuksen pelastustyöstä.
Todistaessaan Johanneksesta Herra sanoi: ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.” (Matt. 11:11)
Esko-Aleksei Jantunen
Kirjoittaja on seurakunnan venäjänkielisen työn pastori