Mahdollisuuksien ilta: ”Luovuuden lähteillä, lähellä Luojaamme”

La 26.4. Klo 17 MAHDOLLISUUKSIEN ILTA: ”Luovuuden lähteillä, lähellä Luojaamme”. Mukana mm. Tom ja Niina Riska.

LUOVIEN TYÖTAPOJEN KAUTTA voi syntyä aito ja luonnollinen kohtaaminen Jumalan kanssa. Hän voi puhua meille myös tavoilla, jotka eivät ole sanallisia. Luovuustyöskentelyn avulla pyritään pääsemään syvemmälle kohtaamaan itseämme.

JUMALA VOI KOSKETTAA syvästi erityisesti tehtävissä, joissa mieli ei ohjaa työskentelyä, vaan tekeminen on mahdollisimman vapaata. Työskentelyn kautta voi syntyä oivallus (esim. Jumalan luonteesta) tai oman elämän tehdystä matkasta. Nämä voivat herättää monenlaisia tunteita, joita on turvallista kohdata yhdessä Jumalan kanssa.

Kun uskallamme kohdata haavoittuvuuttamme, se kertoo siitä, että olemme avoimia Jumalalle ja Hänen työlleen meissä. Luotamme, että Jumala on läsnä ja tekee syvää työtään elämässämme. Tavoitteena on uskaltaa PÄÄSTÄÄ JUMALA SISIMPÄÄN kaiken kivun ja sotkunkin keskelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.