”Lahjoita leiri lapselle/nuorelle”

Lahjoittamalla Suomen Metodistikirkon lapsi- ja nuorisotyölle, mahdollistat perheiden, lasten ja nuorten osallistumisen vuosittaiselle yhdistetylle kesäleirille. Lahjoitusten avulla saamme leirin hintaa edullisemmaksi. Näin myös monilapsiset perheet pystyvät osallistumaan ja kenelläkään lapsella tai nuorella ei jäisi kiinni osallistuminen hinnasta. Lahjoitusvaroja voimme ohjata myös siihen, että saadaan leirille tarpeeksi vastuuhenkilöitä ja opettajia.

Lahjoittaa voit haluamasi summan Suomen Metodistikirkon tilille:
FI07 1555 3000 1286 46
viite: 50500 (lapsityö) tai
50704 (nuorisotyö)

Keräysluvan numero on RA/2024/191

Catching fire leirit:

”Leiritoiminta tarjoaa rakennuspalikoita hengelliseen elämään ja kasvuun, mielekkäitä elämyksiä ja ennaltaehkäisee syrjäytymistä.”

Jokainen lapsi ja nuori on arvokas ja ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä hyväksytyksi porukkaan sellaisena kuin hän on. Toiminnassamme viestitämme nuorille, keitä he Jumalan luomina ja hänelle rakkaina ihmisinä ovat. Lisäksi tahdomme, että lapset ja nuoret oppivat hyviä sosiaalisia taitoja ja elämään vastuullisina kristittyinä maailmassa.

Leireillä on yleensä jokin teema, jota opetetaan kaikissa toiminnoissa, ryhmissä, peleissä, leikeissä ja lauluissa. Edellisen vuoden teema oli ”Vapaus”, viime kesän ”Tie”. Lapset ja nuoret on yhdistelmäleirillä jaettu perheleiriläisiin, varhaisnuoriin ja nuoriin. Teemoja opetetaan ikätason mukaisesti. Metodistikirkossa on järjestetty nuortenleirejä useita vuosia, mutta yhdistetty perhe/lasten/nuortenleiri järjestetään tulevana vuonna kolmatta kertaa. Yhdistelmäleiri sopii pienelle kirkkokunnalle, ylläpitää verkostoja ja mahdollistaa perheiden, joissa on useampia eri ikäisiä lapsia ja nuoria, tulla samalle leirille.

Tulevan kesän leiri pidetään todennäköisesti Piikkiön Toivonlinnassa to-su 25.-28.7.20204. Myös lyhyemmäksi ajaksi voi tulla. Lisätietoja antavat: lapsityön toimialajohtaja Liisa Lehti (p. 040.1396061) ja nuorisotyön toimialajohtaja Adwoa Brewu (p. 045-6035943).

Olethan mukana lahjoituksin, rukouksin, tulemalla avuksi tai osallistumalla itse leirille!

Liisa Lehti
pastori/ lapsityön toimialajohtaja
Suomen Metodistikirkko
liisa.lehti@metodistikirkko.net

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.